Sivuston käyttötapa: Mobiili

Sairaanhoitaja-diakonissakoulutus | päivätoteutus

Diakonia-ammattikorkeakoulu
Yhteenveto
3,5-4 vuotta
suomi
Opintotukikelpoinen
Keväällä 2022
Viimeinen hakuaika: Yhteishaku
   
Lähiopetus
Helsinki
AMK-tutkinnot, päiväopinnot

Sairaanhoitaja-diakonissakoulutus | päivätoteutus

Sairaanhoitaja-diakonissakoulutus

Diakonia-ammattikorkeakoulusta valmistuvat diakonissat toimivat sairaanhoitajan tavoin erilaisissa hoitotyön tehtävissä, mutta heillä on lisäksi kelpoisuus toimia Suomen evankelis-luterilaisen kirkon diakonian virassa. Diakonissa on koulutuksensa perusteella diakonisen hoitotyön ja diakoniatyön asiantuntija. Työn lähtökohtina ovat kristillinen ihmiskäsitys ja lähimmäisenrakkaus. 

Sairaanhoitaja-diakonissa työelämässä

Diakonissat toimivat kirkon ja seurakunnan työntekijänä yhteistyössä esimerkiksi sosiaali- ja terveydenhuollon sekä eri järjestöjen kanssa. Diakonissat tekevät ennaltaehkäisevää ja etsivää työtä auttamalla ja tukemalla yksilöitä, perheitä, ryhmiä ja yhteisöjä erilaisissa elämäntilanteissa. Hoito-ja diakoniatyössä diakonissa kohtaa ihmisen arjen ja sen haasteet rinnalla kulkien ja ammattiapua ongelmanratkaisussa tarjoten. Terveydenhuollossa työskennellessään diakonissat edistävät terveyttä kokonaisvaltaisesti.

Sairaanhoitaja-diakonissakoulutuksen laajuus on 240 opintopistettä. Opiskelu kestää n. neljä vuotta ja antaa laillistetun kelpoisuuden sairaanhoitajaksi sekä kelpoisuuden evankelisluterilaisen kirkon diakonian virkaan. Päiväopintoina suoritettavaa koulutusta järjestetään Helsingin-kampuksella.

Hakeminen

Koulutukseen haetaan yhteishaussa osoitteessa www.opintopolku.fi.

Huom! Ei haettavissa kevään 2021 yhteishaussa.

Tutkinto / todistus

Sairaanhoitaja (AMK), diakonissa

Diakonia-ammattikorkeakoulu

Diakonia-ammattikorkeakoulu, Diak

Diakonia-ammattikorkeakoulu on valtakunnallinen ammattikorkeakoulu, joka tarjoaa koulutusta Helsingissä, Porissa, Turussa, Oulussa ja Pieksämäellä.  Diakille on keskeistä ensinnäkin eettisesti vahvan yhteiskunnallisen koulutuksen kehittäminen sosiaali- ja terveysalalla  sekä humanistisella että opetusalalla. Toiseksi sen kansallisena erityistehtävänä on kirkollisen diakoni-, diakonissa- ja nuorisotyönohjaajakoulutuksen kehittäminen....


Lue lisää oppilaitoksesta Diakonia-ammattikorkeakoulu ja katso koulutustarjonta täältä

Yhteystiedot

Diakonia-ammattikorkeakoulu

Kyläsaarenkuja 2
00580 Helsinki

 Näytä puhelinnumero
www.diak.fi

Omat näytteilleasettajani
X
Osasto: 5f31